Lukihäiriön taustalla on nykytiedon mukaan pysyvä neurologinen poikkeama siitä kärsivän henkilön hermoston toiminnassa. Lukivaikeudet eivät siis johdu esimerkiksi älyllisestä vajavuudesta, laiskuudesta tai koulutustasosta, kuten joskus on luultu. Tutkimukset ovat osoittaneet lukivaikeuksien tärkeimmiksi syiksi poikkeavuudet aivojen kuulo-, näkö-, puheentuottamis- ja sanojen ymmärtämiskeskuksissa.

Alttius lukivaikeuksiin on usein vahvasti perinnöllistä, ja tutkimukset ovatkin osoittaneet periytyvyyden olevan 30-75 prosentin luokkaa. Lukihäiriön kulkemista suvussa voi voimistaa se, että dyslektisten vanhempien asenne lukemiseen saattaa olla negatiivinen ja välittyä edelleen jälkikasvulle. Lukivaikeuden ensioireita voi ilmetä jo vauvoilla äänteiden erottelun epätarkkuutena, joka vaikuttaa puheen ja kielen kehitykseen.

Poikkeavuuksia aivojen eri alueilla

Ihmisen aivojen takaraivo-ohimolohkossa on alue, joka normaalisti reagoi kirjainjonoihin jo ennen kuin aivojen varsinainen kielialue on ennättänyt edes aloittaa toimintansa. Lukihäiriöisillä tämä reagointi tapahtuu viiveellä tai puuttuu kokonaan siltä alueelta, jonka pitäisi aktivoitua sanojen vaikutuksesta. Tämä aiheuttaa lukihäiriöiselle henkilölle kielen ymmärtämisen hidastumista.

Tutkimuksissa on ilmennyt myös, että lukihäiriöisillä eräs aivojen osa, jonka pitäisi olla normaalisti vasemmassa aivopuoliskossa suurempi kuin oikeassa, on kummassakin aivopuoliskossa saman kokoinen tai oikealla hieman suurempi kuin vasemmalla.

Poikkeavuuksia on tutkimuksissa löytynyt myös lukivaikeuksia potevien näköjärjestelmästä. Neuroneiden poikkeavuudet dyslektikoilla hidastavat silmistä ja korvista aivoihin tulevan informaation prosessointia. Toiminnan takkuilu kasautuu aivokuoren assosiatiiviselle alueelle, jossa aistitiedon tulkitseminen vaatii hermosoluilta tavattoman hienostunutta yhteistyötä. Lukihäiriöisen henkilön aivokuoren neuronien poikkeavuudet haittaavat tätä toimintaa.

Lukihäiriön periytymisen geneettinen tausta

Kuten jo aiemmin todettiin, lukivaikeuden kulkevat usein suvussa eli ovat perinnöllisiä. On arvioitu, että jos sekä äidillä että isällä on ollut dyslektisiä ongelmia, riski potea lukihäiriötä on niinkin korkea kuin 75 prosenttia. Jos vain toisella vanhemmista on ollut lukemisen ja kirjoittamisen vaikeuksia, riski on 40-45 prosentin luokkaa.

Kun lukivaikeuden neurobiologista taustaa ei vielä tunnettu, sen ajateltiin periytyvän pelkästään sosiaalisesti, mutta nykytiedon valossa geneettinen periytyminen näyttää olevan ilmeistä. Ensimmäisenä dysleksiaan pystyttiin yhdistämään kromosomi 15. Tämä tieteellinen löydös tehtiin suomalaisen professori Juha Kereen johtaman ryhmän voimin. Tutkijat arvelivat aluksi yhden sen geenissä esiintyvän mutaation selittävän lukihäiriön esiintymistä, mutta todellisuudessa asia näyttää olevan paljon mutkikkaampi.

Dysleksian taustalla näyttää olevan useita kromosomeja ja geenejä, ja tutkimustieto täydentää vähitellen kokonaiskuvaa asiasta. Lukihäiriöisilla on useita eri tyyppisiä luku- ja kirjoitusvaikeuksia, jotka voivat selittyä eri geenien virheillä.

Joskus syynä sikiö- tai lapsuusajan altistumat tai vammat

Lapsen aivojen kehittymiseen voivat perimän lisäksi vaikuttaa esimerkiksi raskauden aikana tapahtuneet altistumat myrkyille, tulehduksille ja viruksille. Tyypillisesti riskejä aiheuttavat muun muassa äidin sairastamat vihurirokko, influenssa ja sikotauti. Myös äidin tupakointi ja huumeiden käyttö, vanhempien tupakointi, ympäristön saasteet sekä hapen tai ravinnon puute kohdussa ja happivaje synnytyksessä voivat vaarantaa sikiön normaalia kehitystä. Nämä kehityshäiriöt voivat olla yhteydessä lukivaikeuksien ilmenemiseen.

Lukihäiriön taustalla voi olla myös esimerkiksi onnettomuudessa syntynyt aivovamma. Lukuisat korvatulehdukset lapsuusiässä voivat niin ikään heikentää oppimiskykyä varsinkin lukemisen ja kirjoittamisen osalta.

Joskus syynä lukivaikeuksiin voi olla jopa virikkeetön elinympäristö. Varsinkin sellaisille lapsille, joilla on peritty alttius lukihäiriöön, olisi eduksi saada varttua lukemismyönteisessä ympäristössä, niin kotona kuin hoitopaikassakin. Nykytiedon mukaan voi karkeasti sanoa, että lukihäiriöön auttaa lukeminen. Lisäksi on tärkeää, että lukivaikudet tunnistetaan ajoissa, jotta lapsen lukemisen ja kirjoittamisen kangerteluun osataan suhtautua ymmärtäväisesti ja moittimatta turhaan lasikuudesta tai huolimattomuudesta.

Lukihäiriön tiedetään kietoutuvan usein yhteen muiden oppimis- ja tarkkaavaisuushäiriöiden kanssa. Syiden ja seurausten selvittäminen ei siis ole helppoa.